Lisää älyä vaatteisiin printatulla elektroniikalla

Yksi Euroopan suurimmista printattuihin piirilevyihin keskittyneistä tapahtumista järjestettiin 2014 huhtikuun alussa keväisessä Berliinissä. IDTechtEx:n järjestämät Printed Electronics -messut ja -konferenssi keräsivät kokoon alan kovimmat osaajat ympäri maailman.

Alan uusimpia teknologioita ja innovaatioita sekä tulevaisuuden näkymiä esiteltiin sekä tutkimuksellisesta että kaupallisesta näkökulmasta. Tällä hetkellä kovassa nosteessa oleva puettava teknologia oli myös huomioitu printatun elektroniikan konferenssissa. Puettavia lopputuotteita kehittävien yritysten ohella myös elektroniikkateollisuus ja materiaalitoimittajat ovat nyt selvästi heränneet ”wearable hypeen”.

Älyvaattet ovat mukavia päälle puettavia tuotteita, sekä urheilu-, hyvinvointi-, että lääketieteelliseen mittaamiseen. Printatussa t-paita painatus elektroniikassa nähdään runsaasti mahdollisuuksia: printattujen piirilevyjen avulla on mahdollista valmistaa entistä edullisimpia tuotteita ja lisäksi tuoda tuotteisiin aivan uusia ominaisuuksia. Jo nyt markkinoilla on nähtävissä, että perinteisen sykkeenmittauksen lisäksi myös muiden kehonsignaalien mittaaminen kiinnostaa kuluttajia. Lisäksi tulevaisuudessa sensorit on entistäkin useammin integroitu huomaamattomasti suoraan vaatteeseen siten, että erillisiä puettavia pantoja tai muita lisävarusteita ei enää tarvita.

Printatun elektroniikan valmistajille puettava teknologia tarjoaa haasteen. Vaatteisiin integroituna elektroniikka joutuu sille epätavalliseen ja vaativaan ympäristöön. Antureita ja elektroniikkaa sisältävien vaatteiden tulee kestää samanlaista kulutusta ja huoltoa kuin tavallistenkin vaatteiden.
Läpi konferenssin yksi puheista kantautuva pääteema ovat hybridiratkaisut. Kaikkea ei voi eikä kannata valmistaa printtaamalla, kuten brodeerauksia, vaan sovellukset tulee rakentaa yhdistämällä printattuun teknologiaan perinteisiä kovia piirilevyjä. Näin saadaan aikaan sekä kustannusten että tuotteen toimivuuden kannalta paras ratkaisu.

Yksi tapahtumassa mielenkiintoa herättänyt aihe olivat printatut paristot. Puettavassa teknologiassa paristo on usein hieman ongelmallinen kohta, kun kokonaisuus pyritään integroimaan huomaamattomasti vaatetukseen. Vaatteiden mukavuus-, konepesu- ja kierrätettävyysvaatimukset ovat haaste perinteisille paristoille. Nykyisissä puettavan teknologian sovelluksissa paristo on usein vaatteesta irrotettavassa lähettimessä. Printatut paristot ovat ohuita eivätkä ne vaadi erillistä kierrätystä, vaan ne voidaan hävittää tavallisen jätteen seassa. On herkullista leikkiä ajatuksella, että tulevaisuudessa esimerkiksi sykettä mittaavassa paidassa olisi huomaamattomasti integroitu printattu paristo, jonka energialla signaalin voisi mitata ja lähettää eteenpäin. Tällöin erillisestä lähettimestä voitaisiin luopua kokonaan.


Kommentit